tiistai 10. toukokuuta 2016

30.4 Paluu Suomeen

Lähdimme klo 8.30 Lotan ja Markuksen kanssa kohti Tallinnaa. Olimme Tallinnassa noin klo 10 ja meillä oli noin 1.30h aikaa että piti viimeistään nousta laivaan. Laivamatka meni hyvin ja nopeasti kun taas sen jälkeen matka Helsingistä Turkuun sujui hitaammin. Kun olimme vihdoin saapuneet Turkuun niin minua oltiin jo vastassa. Koko Matka oli mielestäni hieno ja erillainen kokemus.

28.4 Ranskalainen illallinen Olustveren kartanossa

Menin aamulla klo 10 opetuskeittiöön esivalmistelemaan illallista autoin kalojen tekemisessä. noin kello 14 pääsimme noin tunni tauolle jonka jälkeen palasimme keittiöön ja aloimme siirtämään ruokia kartanolle. Kartanolla valmistauduimme että vieraat saapuivat. Alkupalaksi oli valkoviinissä haudutettua kalaa jonka valmistimme lautanen kerrallaan. Sen jälkee kokosimme Ankanrinta annoksen ja jälkiruuaksi mansikka jäädykettä sitruuna kakulla. Kartanolla oli myös jonkinlaista musiikki esityksiä joita en ikävä kyllä päässyt näkemään. Pääsin kartanosta noin klo 22.

22.04 päivä keittiössä ranskalaisen kokin kanssa

Päiväni alkoi kun menin kymmeneltä Lotan kanssa opetuskeittiöön johon ranskalainen kokki Jean-Louis Martin oli saapunut. Teimme jonkinlaista kanaviilokkin tapaista ruokaa. Ruoka oli mielestäni hyvä ja Jean-Louis tiesi selvästi mitä oli tekemässä.Loppu päivän vain oleskelin asuntolassa.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

20.04 Oman ruuan valmistaminen koulun ravintolaan

Aamulla aamupalan jälkeen menin suoraan koulun oppilasravintolan keittiöön jossain sain raaka-aineeni omaa ruokalajiani varten. Minun oli tarkoitus tehdä jotain perinteistä suomalaista ruokaa joten päädyin tekemään karjalanpaistia ja jälkiruuaksi vispipuuroa. Kun sain ruokani valmiiksi se laitettiin tarjolle. Sitä meni paljon ja ihmiset pitivät siitä. Myöhemmin illemalla menin bussipysäkille Markusta joka tuli tänne koska olimme huomenna menossa Tartoon maamessuille.

16.04 Viimeinen työpäivä Harmooniassa

Heräsin klo: 11 koska minut tultiin hakemaan asuntolan edesä 11.30.
Kun saavuin Harmooniaan sain työkseni putsata kaloja ruodoista. Päivä sujui hyvin sain tehdä erilaisia annoksia ja loppu illasta oli musiikki-illallinen 50 henkilölle jossa esiintyi virolainen artisti Bonzo ja Ramm. Pääsin töistä klo: 21 ja minua oltiin hakemassa. Kun pääsin asuntolaan lepäilin loppu illan.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

11.4 Ensimmäinen työpäivä ravintola Harmooniassa

Aamulla klo 8.30 söimme aamupalan  koska meidät vietiin 9.00 Viljandiin päin työpaikoillemme. Ensiksi Lotta vietiin lihatehtaalla jonka jälkeen minut vietiin Harmooniaan. Aloittelin siellä päivänä ottamalla kaloista ruotoja pois jonka jälkee aloin tehdä erilaisia salaatteja. Puolelta päivin aloin valmistamaan tuoretta pastaa. Pastan valmistamisen jälkeen oli ruokatauko jonka jälkeen alkoi jo päivä olla lopussa. Pääsin hieman vaille klo 17.00 ja koulun rehtori oli hakemassa minua. Kun pääsin takaisin koululle kävin syömässä ja kaupassa ja palasin huoneeseeni lepäämään.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

5.4 kiertomatka võrunmaalle

Aloitimme aamun menemmällä syömään klo 7.30 mutta jouduimme melkein heti menemään bussiin koska kiertomatkamme oli alkamassa. ensiksi ajoimme valgamaan läpi joka on latvian ja viron rajamailla jonka jälkeen olimme võrun maakunnassa joka on melkein pelkkää koskematonta luontoa.
Kävimme tutustumassa ruistaloon http://www.rukkimaja.ee/  joka oli mielestäni kiinnostava paikka koska melkein kaikki tehtiin ruista. Sen jälkeen menimme käymään tutustumassa nõiariikin Witch'countryyn joka oli hotelli jonka teemana on noidat. Siellä sai kokeilla luudan heittoa ja jalkapalloa tuolilta pelaten. Sen jälkeen menimme käymään Kubijan rannalla jossa otimme yhteis kuvan jonka jälkeen kävimme syömässä paikallisessa Hämsaaren ravintolassa/hotelissa . Kävimme myös Kubijan Hotellissa tutustumassa sen tarjontaan. Viimeseksi kävimme katsomassa Suur munamägee joka on viron korkein kohta 318 metriä. Kun saavuimme takaisen olustvereen niin meitä odotti illallinen huoneisamme ja olimme niin väsyneitä matkasta ettemme jaksaneet tehdä enää oikeastaan mitään sen jälkeen.